On tapahtunut niin paljon, mutta kuitenkaan ei ole tapahtunut mitään. Mun elämä junnaa paikallaan, vaikka mun ympärillä tapahtuu kamalasti. Toisaalta tällainen stoppivaihe ja rauhoittuminen on älyttömän hyvä asia mun elämässä just nyt.
Musta tuli sylikummi. Sain joululahjat melkein ostettua. Oon nauranut, itkenyt ja ollut niiden välimaastossakin suhteellisen paljon. Oon löytänyt uusia bändejä, ja vähän vanhempiakin mun soittolistaan. Oon lukenut ja neulonut mun sormet kipeiksi. Oon tutustunut uusiin ihmisiin, ahdistunut niistä, ja samalla ollut niistä suunnattoman onnellinen. En tiedä, olen sekava. Oon salaa ikävöinyt Reetaa joka päivä ja tuijottanut sen kuvia mun tv-tasolla. Sain tehtyä ensivuoden koulutusohjelmavalinnan, ja pääsyin Mielenterveys ja päihdepuolelle, niin kuin ajattelinkin jo ennen koko amiskan alkua. Nyt toivon vaan, että pääsen sinne, eikä mun tarvitse opiskella vuotta jotain, mikä ei oikeasti kiinnosta. Tai jäädä välivuodelle.
Ehkä paras asia tän kaiken jouluhässäkän ja koomavaiheen keskellä on se, että keskiviikkona tulee myyntiin ACDCn keikkaliput, ja me päästään kuin päästäänkin sinne Saran kanssa. Miten me jaksetaan odottaa puoli vuotta? Meillä on jo kamala määrä suunnitelmia, unelmia ja intoa. Gaaash, aivan liian pitkä aika!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti