Is it love or is it art?

Tätä teen ja yskänlääkkeen määrää! Sain itteni ylös vasta yhen aikaan ja katoin heti aamusta serranonperhettä peiton sisällä. Porukat on iltaan asti töissä ja Jenna tuli siinä kolmen aikaan pitämään mulle seuraa. Katottiin leffoja, leivottiin välimerenleipiä (niinku aina!) ja kuvailtiin siinä sivussa meidän tekemisiä. Tehtiin kasvonaamiotki, mutta tälleen kipeenä, punasena ja äärettömän hehkeenä ajateltiin jättää kuvaamatta meidän naamoja (:

Loppuillan nyt sit varmaan vaan yritän selvitä hengissä tän taudin kanssa, katon serranoo ja juon kaakaota. Ootan kyllä todella, että pääsen paranemaan ja liikkeelle täältä kotoa, mulla on kamala lenkkeilyn tarve ja haluan päästä viettää aikaa kavereidenki kanssa, mutta oon vielä sen verran kipee, että en jaksa tehdä yhtään mitään. 

So just live your life

Eilen illalla päätin skipata koulun tänään ja jäädä suosiolla kotiin nukkumaan. Oon niin kamalan flunssanen, eikä mistään tule mitään ku oon tämmösessä kunnossa. Oon pelkästään tän illan aikana tiputtanu ja särkeny kolme lasia, joten ihan hyvä, että en lähteny kouluun säätämään.

Heti aamusta oltiin fiksuja ja lähettiin yrittämään pääsisinkö läpi päivystysjonoista, mutta niinku tästä Kuopion terveydenhuollon toiminnasta voi jo päätellä, en päässy edes ilmoittautumaan. Siinä istuttiin turhaan yli tunti ja kateltiin, kun henkilökunta teki jotain ihan muuta, kun työtään. Niissä ilmottautumiskopeissa ei ollu sen tunnin aikana kuin yks asiakas. Jos ottaa huomioon, että niitä koppeja oli neljä. Siellä oli paljon sairaan näköistä porukkaa, joiden ois pitäny päästä lääkärin tutkittavaks, mutta moni turhautu siihen odotteluun ja lähti kävelemään.

Että jos tarviitte nopeeta ja kunnollista hoitoa ilman järetöntä odottelua, menkää jonnekki muualle, kuin Kuopion yliopistolliseen keskussairaalaan :)

Sitten tehtiin äidin kanssa oma diagnoosi ja suunnattiin apteekkiin hakemaan hevoskuuri kolmee eri yskänlääkettä ja vitamiineja! Tälläki hetkellä istun sängyllä viltin sisällä, teekuppi kädessä ja kirjotan tätä, samalla musiikkia kuunnellen. Jospa tää tästä pikkuhiljaa!(: 

I’m not done yet

Menet istumaan isoon saliin, jossa istuu sun lisäksi lähemmäs kaksisataa ihmistä. Kaikkia jännittää. Kuulet oman nimesi, et yhdenkään tutun nimeä. Menet luokanohjaajan perään. Kun oma luokkasi on jaettu, kuulet ystäväsi nimen mainittavan, tosin eri luokalle.

Mä en oo varmaan ikinä ollu näin ahdistunu ku tänään. Kun istuin täyteen luokkaan puolitutun kymmenenvuotta vanhemman miehen viereen ja katselin ympärilleni, enkä nähnyt ketään tuttua, aloin katua, että edes hain lähihoitajakouluun.

Käytiin sitten ruokatunnilla tän mun puolitutun kaverin kanssa syömässä, ja se tarjos mulle kahvit. Juteltiin niitä näitä, ja aloin pikkuhiljaa rauhottua ja ymmärtää, että moni muukin siellä jännittää. Seuraavalle tunnille mennessämme kuitenkin tää mun puolituttu siirrettiin eri ryhmään, kun hänet oli jo alunalkaen laitettu väärän tasoiseen ryhmään. Siinä vaiheessa mulle tuli niin epätoivonen olo, että olisin vaan halunnu juosta pois siitä koulusta ja jäädä koko vuodeks kotiin. Mun ainut turva vietiin pois siltä luokalta ja jäin ihan yksin.

Istuin sitten siinä paikallani ihan yksin ja kattelin paniikissa ympärilleni. Lopulta kuitenki sain suuni avatuksi, ja tutustuin muutamaan tyttöön, jotka siinä mun ympärillä istu. Luokanvalvoja vaikutti ihan mukavalta, eikä muissakaan opettajissa ainakaan vielä ollut mitään vikaa.

Mä en ymmärrä siitä lukujärjestyksestäkään yhtään mitään! koko paperi täynnä jotain koodeja ja lyhenteitä joita ei oo selitetty, ja kaiken lisäks se lukujärjestys vaihtuu joka viikko. Mikä järki siinä on?!

Oli hirveetä tehdä itse sitä lukujärjestystä, kaikki oli kamalan monimutkasta ja vaikeeta. Monelle kaverille sitten koulun jälkeen sanoinkin, että jos olisin kehdannu, niin olisin alkanut itkeä ihan vaan sen takia, kun kaikki oli niin hankalaa, ja tunsin olevani niin yksin, vaikka ne tytöt joihin tutustuin vaikutti ihan mukavilta. Musta vaan tuntuu, etten mä oo valmis vielä tekemään kaikkee ite ja opiskelemaan kunnolla. Se vaan ei oo mun juttu.

Mulla on kamala ikävä mun yläasteen luokkaa. Rakastin niitä ihmisiä ja kaikille oli helppo puhua. Olis ihana vaan kävellä siihen tuttuun ja turvalliseen luokkaan, jossa tunsin kaikki ja jossa yhteishenki oli enemmän ku mahtava. Oikeesti ikävöin sitä turvallista tunnetta nyt enemmän ku koskaan.

Kun mut lopulta päästettiin kotia kohti, lysähdin vaan tohon sohvalle meittimään. Jospa tää tästä taas lähtee, onhan se ennenki lähteny. Tällähetkellä tuntuu todella epätoivoselta ja mua ahistaa, mutta ei mulla oo muuta vaihtoehtoo ku mennä sitkeesti eteenpäi :) Nyt istun tässä koneella, kuuntelen musiikkia ja syön jäätelöö! Kun mua ahdistaa tai masentaa ni mä syön aina jäätelöä. Se auttaa oikeesti, suosittelen kokeilemaan :) 

Who will tell the story of your life?

Kesäloman viimenen aamu starttas samaan tapaan ku muutkin aamut. Yritin viimeyönä mennä vähän aikasemmin nukkumaan, että tottusin ees jonkunlaiseen rytmiin, ja laitoin kellonki kymmeneltä soimaan. Kuitenki katoin puol kolmeen serranon perhettä yle-areenasta ja kun kello sitten kymmeneltä soi, laitoin sen kiinni, ja ajattelin että kyllä mä kohta nousen. No, nousinhan mä. Kello vaan oli jo puol yks.

Mua alko jo ”aamulla” ahistaa huominen. Unohan kuitenkin jotain, sähellän tai annan ihan kauheen kuvan itestäni. Toinen mikä mua ahistaa, on aikaset herätykset. Mulle on diagnosoitu auraton migreeni, ja kaikki ”rutiinien muutokset” laukasee mulle kovan migreenikohtauksen. Mä en oo millään tavalla aamuihminen. Vihaan sitä kellon pirinää, vihaan sitä tunnetta kun tietää että on pakko nousta, vihaan sitä miten lämpimältä se sänky tuntuu aamulla, vihaan sitä tunnetta, kun jalat ei vaan kanna. Vihaan myös sitä meikkaamista ja hiusten laittoo unisena, vaikka virkeenä se onki yks mun lempiasioista. Tänä vuonna sänkyyn jäämisen tekosyyks tuskin riittää pieni migreeninpoikanen tai se, että ei jaksa nousta. No, jospa siitä vahvan kahvin ja hyvän musiikin kanssa selviäis. Onneks mun koulu alkaa nyt ekana päivänä vasta kymmeneltä.

Oon tehny tänään noita vihkoja loppuun, ja muutaman käsikorunki näpersin. Mä en tiedä mistä toi villitys on tullu mulle, että noita koruja pitää olla noin paljon! Mulla vaan on kamalan alaston olo jos niitä on yhtään vähemmän. Onko tää jotain suuruushulluutta, en tiedä.

Sisko sit lopulta suoriutu tulemaan meille, ja laitettiin mun kynsiä lähemmäs kaks tuntia. Mulla ei oo koskaa ollu näin upeita kynsiä, kiitos isosisko!<3 Varpaankynnetkin kerkesin tänään lakkailla, ne kuitenki ihan itse.

Kun silmiin katsotaan, ollaan tarkkoi katsoes

Mulla on taas ollu kamala hinku kuunnella suomirappiä. Noitakin biisejä oon kuunnellu nyt melkein tunnin putkeen.

Eilen vietettiin hyvän kaverin kanssa leffailtaa. Ensin mentiin The Bling Ringin päivänäytökseen ja tultiin sitten illalla tän mun ystävän kotiin ja katottiin vielä muutama rakkaushömppä. Itse Bling ring ei ollu ollenkaan mun mieleen, se oli niin tylsä ja venytetty liian pitkäks, vaikka kestikin vaan puoltoista tuntia. Meidän oli tarkoitus rajottaa, eikä ostettas kun vähän syötävää illaks, mutta mukaan tarttukin sitten irtokarkkeja viidentoistaeuron edestä!:D Hyvä puoli tässä tosin oli se, että saatiin yksi ilmainen leffanvuokraus kaupanpäälle.

Meidän seurana oli myös tän mun ystävän Nipsu gerbiili. Rakastun siihen joka kerta vaan enemmän :')

Kun tänään sitten suoriuduin kotiin, päätin leipoa välimerenleipiä. Leipoessa mun jaloissa pyöri tuttuun tapaan mun molemmat koirat, jotka ois mielihyvin halunneet osallistua leivän tekoon. Vaikka onnistuinkin vähän polttamaan noita leipiä, niin kyllä niistä ihan syötäviä tais tulla:D

Kolmen päivän päästä alkaa koulut. Yhteishaussa hain sosiaali- ja terveysalalle, ja kaikista epäilyksistä huolimatta pääsin kuin pääsinkin sinne. Kun ajattelen ensimmäistä koulupäivää, tuntuu kuin mahassa ois jonkinlainen perhosparvi. Oon todella sosiaalinen ja muhun on helppo tutustua, mutta silti mua jännittää. Mitä jos jäänkin ihan yksin? No jospa en sentään, on mulla kuitenkin upeita ystäviä, vaikkakin eri kouluissa. Kolmen vuoden päästä täällä pitäis kirjotellakin sitten jo valmis lähihoitaja! 

Starting

Mulla on ollu jo pidemmän aikaa mielessä aloittaa blogin kirjoittaminen, ja moni kaveri on tähän kannustanutkin. Rakastan kirjoittamista, mutta aina kun oon yrittänyt aloittaa bloggaamisen, se on jäänyt siihen vaiheeseen, että kirjaudun bloggeriin ja päätän kuitenkin jättää kirjoittamatta. Nyt mä päätin kuintenkin yrittää :)

Enimmäkseen tulen varmaankin kirjoittamaan mun tyylistä, vaatteista, kavereista, mun lemmikeistä ja ylipäätänsä siitä mitä oon minäkin päivänä puuhaillut.

Näin "aloituspostauksessa" mun varmaankin kuuluu vähän kertoilla itsestäni. Oon -97 syntynyt avoin, iloinen ja sosiaalinen tyttö kuopion eteläpuolelta. Oon asunu maalla koko ikäni  vanhempieni, kissani, kahden ihanan kultaisennoutajani ja hevoseni kanssa. Älkää saako musta mitään "heppatyttö-97" kuvaa, koska oon kaukana siitä. Ratsastan kyllä ja rakastan tota mun kauraturpaa mutta hevostelu ei oo koskaan ollu hirveän suuri osa mun elämää.

Tärkeimpiä asioita mun elämässä on ystävät ja musiikki. Kuuntelen musiikkia laidasta laitaan ja mulla on lähes poikkeuksetta aina kuulokkeet korvissa. Eniten kuuntelen kuitenkin rap/reggae tyylistä musiikkia, mutta mun tyylistä, mustasta meikistä ja vaatetuksesta voi helposti päätellä, että mun soittolistalta löytyy paljon myös punkkia ja glam-/hardrockia. Hyvinä esimerkkeinä toimii Sleeping With Sirens, Black Veil Brides, Rammstein, Hanoi Rocks, Eminem, Jukka Poika, Juju ja vähemmän tunnetut rapartistit. 

Ja mitä kavereihin ja ystäviin tulee, ilman niitä en pärjäis päivääkään. Oon riippuvainen mun kavereista ja kuulenkin usein heiltä "Kyllä äiti, älä huolehdi" -kommentteja. Mutta välittää ei voi liikaa, eihän?;)

No jos ystävät ja musiikki on mulle tärkeintä, niin hyvinä kakkosina tulee valokuvaaminen, leffat, sisustaminen, lenkkeily, dataaminen, kirjoittaminen ja kaikki turha haaveilu ja unelmointi. 

Pakko myöntää, että vielä tää kirjoittelu tuntuu vieraalta, mutta oon jo nyt jääny tähän koukkuun, joten eiköhän tää tästä pikkuhiljaa lähde!:)