Nyt tahdon ajan ensivuoteen jo siirtää

2013… Mitä kaikkee se toi ja vei multa? Ainakin sanoin hyvästit mun punasille ja violeteille hiuksille, jätin mun ”emoajan” taakse, aloitin uuden koulun ja ikäväkyllä eri koulussa kuin mun paras ystävä, täytin 16, rakastuin toivottomasti ja mun hevosinnostus alkoi vedellä viimeisiään. Niko Saarisesta tuli mulle puolijumala, löysin harmaakorvan ja mentaalisavukkeen. Aloin kuunnella Hollywood undeadia ja Papa Roachia, nähtiin Jonne Aaronin keikka Saran kanssa viinijuhlien aidan takaa. Kävin Virossa ja Espanjassa. Lähennyin mun perheen kanssa huomattavasti.

Mitä muuta? Aloitin pakkomielteisen kahvinjuonnin, rakastuin subwayhin, opin hoitamaan lapsia, sain valtavasti uusia ihmisiä mun elämään. Sain monta älytöntä riitaa selvitettyä, sisustin mun huoneen uuteen uskoon, sain uuden kännykän, voitin mun ahdistuksen ja menin koulu-uinteihin, ysiluokan päättäjäiset, ikävöin mun vanhaa luokkaa kuukausia… Löysin mun suosikki hajuveden, rakastuin Eminemiin ja 8mileen, aloin harjoitella kitaransoittoa ja musta tuli kynsiaddikti. Opin tykkäämään ja ymmärtämään sellasia ihmisiä, joita ennen vihasin. Tutustuin Nalleen, josta tuli mulle yks mun tärkeimmistä ystävistä. Tajusin, että itkeminen ei oo huono juttu. Herkistyin entisestäni. Ja mikä parasta, opin jättämään menneet taakse ja pääsin yli mun kolmen vuoden takaisesta ensirakkaudesta.  

Mä en voi sanoo että vuosi 2013 ois ollu mulle helppo. Päinvastoin, tää on ollu mulle vaikein vuosi ikinä. Oon tehny ja jättäny tekemättä paljon. Nähny ja kokenu asioita, joita en ois halunnu ikinä nähdä, saati sitten kokea. Mä opin myös, että unelmat on ja pysyy unelmina. Oon ettiny itteeni ja eteenki mun itsevarmuutta, ja välillä kaivanu sen syvemmältä pohjamudista kuin milloinkaan. Mutta just tänä päivä voin sanoo, että oon vahvempi ku aikoihin. Mun itsevarmuus on noussu muutaman vuoden takaisesta huomattavasti. Tottakai mä joudun välillä vieläkin kaivamaan sen sieltä pohjamudista, mutta en enää läheskään niin usein kuin ennen. Mun asiat on oikeesti hyvin!

Mitä mä sit toivon vuodelta 2014? Mä täytän kesällä 17, viimenen vuosi alaikäsenä, ja se pelottaa enemmän kuin luulin. Vielä pari vuotta sitten ajattelin, että onneks ei tarvii olla kuopiossa kuin muutama vuosi. Kohta enää vuosi. Mitä ihmettä? Voi olla, etten sittenkään liiku Kuopiosta vielä muutamaan vuoteen…:D

Oon päättäny olla stressaamatta turhista, teen just sitä mikä tuntuu hyvältä ja oon oma itteni. Kokeilen rohkeemmin uusia asioita ja tutustun ihmisiin. En anna mun itsetunnon vajota, ja panostan niihin asioihin jotka on mulle tärkeitä. Ystävät, musiikki, perhe ja itsetunto. Noi kaikki mä oon päättäny pitää kunnossa vuoden 2014 ja siitäkin eteenpäin!

Hyvää uuttavuotta kaikille, älkää sammuko hankeen!<3

Ja valkosen takana on pelkkää paskaa

Mä en oo kirjottanu yhtäkään mielipidekirjoitusta vielä tänne blogin puolelle, mutta tänään mä näin taas kerran sellaisia asioita, että mä aloin miettiä, miks en oo kirjoittanu tästä aikaisemmin.

Suomesta puhutaan hyvinvointivaltiona. Okei, me saadaan vettä, ruokaa, rahaa. Kaikkee mitä me tarvitaan, jotta pysytään hengissä. Ajatellaan että pelkkä ruoka, vesi ja raha pitää meidät terveinä ja me voidaan opiskella ja rakentaa meidän omaa elämää. Mutta sit kun katsotaan sinne varjopuolelle, niin aletaan ihmetellä kuinka paljon Suomessa käytetään mielialalääkkeitä. Niitä käytetään paljon. Luin monta artikkelia eri lähteistä tätä kirjoitusta tehdessäni ja tajusin, etten ole ainut kuka näin ajattelee. No miksi asialle ei sitten tehdä mitään?

Yksi parhaista artikkeleista oli ehdottomasti tämä.  

”- Meillä on niin paljon masentuneita, että korkealaatuista hoitoa on vaikeaa järjestää kaikille, varsinkaan perusterveydenhuollon puolella. Lääkehoito auttaa masentunutta pääsemään lamaannuksen tilasta ja ratkaisemaan itse omia ongelmiaan. 
Pääsy terapiaan kestää kauan, ja sitä odotellessa itsemurhariski on olemassa,
ellei lääkitys ole kunnossa.”

Jos tämä aihe kiinnostaa teitä lukijoita tippaakaan, niin suosittelen lukemaan tuon jutun. Tosin se on vuodelta 2010, mutta itse en ainakaan näe kovin suurta muutosta tuosta tähän päivään.

Mulla on itselläni monta ystävää ja tuttua, jotka sairastavat mielialasairauksia. Oikeestaan tässä kun tarkemmin mietin, niin ainakin seitsemällä kymmenestä mun tutuista on jotain isoja ”ongelmia”. Tekee äärettömän pahaa katsella niiden elämää, kun ne ei saa tarpeeksi apua. 

Syödään lääkkeitä, pidetään väkipakolla ittemme kasassa, esitetään iloista, puhutaan liian vähän ja turvaudutaan lauseisiin ”Kyllä se siitä ajan kanssa” tai ”Tää on vaan huono vaihe”. Hymyillään vaikka itkettää. Ollaan hiljaa, vaikka haluaisi purkaa asiat jollekin, joka osaisi auttaa. Peitellään arpia vaatteilla. Tapetaan itseämme hitaasti sisältä. 

Kuuluuko sen olla näin?

Muistutan vielä, että tää on mun mielipide ja näin minä ajattelen. En tietenkään ajattele, että kaikilla henkisesti sairailla ihmisillä olisi sellainen tilanne, ettei saa apua mistään, tai että lääkkeiden käytöstä ei olisi mitään hyötyä. Tämän kirjoituksen tarkoitus oli kyseenalaistaa käsite Hyvinvointivaltio eikä mielialalääkkeiden tehokkuus.

I was warm in the hope of your eyes

Joulu on onneks lopultakin ohi ja on ihana päästä vihdoin kunnolla viettämään lomaa. Mun joulu meni ihan mukavasti, normaali joulu perheen kanssa. Käytiin mummolla syömässä, haudoilla ja oltiin isolla porukalla meillä. 

Mä en tänä vuonna toivonu mitään lahjoja, en halunnu enkä tarvinnu mitään. Kuitenkin porukat oli ostanu mulle uuden kännykän, vaaleenpunaset reinot, petivaatteita, törkeesti liikaa suklaata ja kaikkea muuta tarpeellista ja vähemman tarpeellista. Sain myös kummilta h&m:n lahjakortin ja muumimukin, kavereilta hiusjuttuja, kynsilakkoja, ihanan ajatuksella ostetun rannekorun, taulun, jossa oli kuvia musta ja Pauliinasta ja Saraltakin sain kaksi aivan ihanaa valokuvaa, joiden olemassaoloa en edes muistanu! Nyt tuo Pauliinan taulu ja saran kuvat koristaa mun seinää ja Saran ranneketju kulkee aina mun kädessä! Nallekin oli kirjoittanut aivan mielettömän ihanan kirjeen ja mun yliherkkyys pääsi taas kerran valloilleen sitä lukiessa... :) 

Nalle oli meillä perjantaista lauantaihin yötä, käytiin elokuvissa kattomassa Tunnottomat. Aivan järkyttäväkamalahirvee älkää ikimaailmassa kattoko sitä. Tosin mä en oo ikinä ollutkaan mikään kauhuleffatyttö, joten olin puolet leffasta piilossa mun käsien suojassa. Illalla sit tultiin meille, ja kovasti yritettiin kattoo paria leffaa, mutta eihän siitä mitään tullu! Höpöteltiin vaan ja naurettiin ihan päättömille jutuille. Ihan mahtava viikonlopun alotus, sanoisinko :D

Christmas!

Ystävät on ollu mulle aina kaikki kaikessa. Mä en keksi mitään parempaa voimavaraa itelleni kun se, että tietää voivansa soittaa jollekin milloin ja mihin aikaan vaan jos on joku hätä, tai se, että tietää, että susta välitetään ja sua rakastetaan just sellasena kun sä oot. Tällasena jouluspesiaalina haluun kiittää ja muistaa mun ystäviä. Ootte mulle paljon enemmän ku oon ikinä osannu sanoa<3

Oon siis keränny mun läheisimmiltä ystäviltä lyhyitä kirjotuksia musta ja meidän muistoista. Mun on pakko sanoo, että oon aivan suunnattoman otettu noista kaikista! Tunsin itteni niin tyhmäks näitä keräillessä, kun kyyneleet vaan vieri poskia pitkin, niin ihanasti te ootte musta kirjottanu. Love u all!

Hyvää joulua kaikille lukijoille ja kaikille mun ystäville, 

jotka näitte tän postauksen! 

Ootte kaikki mulle kamalan tärkeitä, myös te, joista en tähän laittanu mitään! 

♥