Who will tell the story of your life?

Kesäloman viimenen aamu starttas samaan tapaan ku muutkin aamut. Yritin viimeyönä mennä vähän aikasemmin nukkumaan, että tottusin ees jonkunlaiseen rytmiin, ja laitoin kellonki kymmeneltä soimaan. Kuitenki katoin puol kolmeen serranon perhettä yle-areenasta ja kun kello sitten kymmeneltä soi, laitoin sen kiinni, ja ajattelin että kyllä mä kohta nousen. No, nousinhan mä. Kello vaan oli jo puol yks.

Mua alko jo ”aamulla” ahistaa huominen. Unohan kuitenkin jotain, sähellän tai annan ihan kauheen kuvan itestäni. Toinen mikä mua ahistaa, on aikaset herätykset. Mulle on diagnosoitu auraton migreeni, ja kaikki ”rutiinien muutokset” laukasee mulle kovan migreenikohtauksen. Mä en oo millään tavalla aamuihminen. Vihaan sitä kellon pirinää, vihaan sitä tunnetta kun tietää että on pakko nousta, vihaan sitä miten lämpimältä se sänky tuntuu aamulla, vihaan sitä tunnetta, kun jalat ei vaan kanna. Vihaan myös sitä meikkaamista ja hiusten laittoo unisena, vaikka virkeenä se onki yks mun lempiasioista. Tänä vuonna sänkyyn jäämisen tekosyyks tuskin riittää pieni migreeninpoikanen tai se, että ei jaksa nousta. No, jospa siitä vahvan kahvin ja hyvän musiikin kanssa selviäis. Onneks mun koulu alkaa nyt ekana päivänä vasta kymmeneltä.

Oon tehny tänään noita vihkoja loppuun, ja muutaman käsikorunki näpersin. Mä en tiedä mistä toi villitys on tullu mulle, että noita koruja pitää olla noin paljon! Mulla vaan on kamalan alaston olo jos niitä on yhtään vähemmän. Onko tää jotain suuruushulluutta, en tiedä.

Sisko sit lopulta suoriutu tulemaan meille, ja laitettiin mun kynsiä lähemmäs kaks tuntia. Mulla ei oo koskaa ollu näin upeita kynsiä, kiitos isosisko!<3 Varpaankynnetkin kerkesin tänään lakkailla, ne kuitenki ihan itse.