Olin viimeyön mun siskon luona kissavahtina ja soitin Hannan mun seuraks. Ei olla nähty taas aikoihin ja multa pääsee aina unohtumaan miten helppoo ja rentoo Hannan kanssa on olla. Se on sellanen ihminen, jota jonka kanssa on ihanaa varsinkin silloin, kun ei kestä ketään muuta ja kaikkien muiden naamat saa sen kuuluisan pannan puristamaan päänympärystä. Hanna on aina ollu mun pelastava enkeli, se ei oo koskaan jättäny mua pulaan ja on aina päässy mun luokse kun oon valittanu yksinäisyyttäni tai kun muilla kavereilla on ollu parempaa tekemistä. Katottiin monta aivan ihanaa leffaa, joista päällimmäisenä mun mieleen jäi The Vow, joka kaikkien kannattais katsoa!
Mä en oo tuntenu itteeni aikoihin niin onnelliseks kun mä tunsin eilen. Hanna vei mut aivan upeaan paikkaan, sellasille kallioille josta näki auringonlaskun ja järvivedessä pysty uittamaan jalkoja. Kuunneltiin hyvää musiikkia, kuvattiin, naurettiin ja oltiin ihan hiljaa. Oli just sopivan lämmin ja joka puolella oli niin sanoinkuvaamattoman kaunista, että se sai kylmät väreet kulkemaan kropassa. Heti auringon laskettua ihan siihen meidän viereiseen rantaveteen ui sorsia, joita sitten epätoivosesti yritettiin kuvata, vaikka alko olla jo hämärää.
Tänään sit ennen mun kotiinpaluuta otettiin Kristian mukaan ja mentiin uudestaan sinne samaan paikkaan. Totakaan mä en ollut nähnyt varmaan puoleen vuoteen, aargh minne mun sosiaalisuus onkaan hävinny! Jotenkin Reetan lopetuksen jälkeen mun ei oo ollu helppo nauraa ja olla oma itteni, mut tänään tajusin, että elämä taitaa taas kerran voittaa ja kuinka paljon mulla onkaan upeita ihmisiä ympärillä. Tää kesä ja unelmat vie mut ihan muihin tiloihin, voin pitkästä aikaa sanoo olevani onnellinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti